Nyt on kulunut reilu viikko projektitiimin kotiutumisesta ja vauvaperheen arki alkaa pikku hiljaa hahmottumaan. Kaksi asiaa on ainakin selvinnyt, joista koko perheen voimin on jouduttu luopumaan määrittelemättömäksi ajaksi, keskeytymättömät yöunet ja nopeat volttilähdöt.

Kaiken kaikkiaan arkeen on tullut huomattava määrä epävarmuutta lisää. Syökö prinsessa tarpeeksi, onko kakka oikean väristä, onko kello oikeasti neljä aamulla ja mikä ihmeen viikonpäivä tänään on? Kaikki ihmettely kuitenkin unohtuu kun sylissä istuu ihmepaketti ja tuhisee tyytyväisenä.
Prinsessan (voidaan myös lausua nuppunen, pikku neiti, sulostus yms.) ensimmäiset vieraat kävivät vajaa viikko sitten, kun insinöörin ja hallituksen puheenjohtajan vanhemmat kävivät ihmettelemässä maailman suloisinta vauvaa täällä Tampereella. Neiti keräsi puolueetonta ihailua, kun sylittäjiä riitti kylvynraikkaalle prinsessallemme.

Ensimmäisten vierailijoiden ja kylvyn lisäksi viikkoon on mahtunut monta muutakin ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen neuvola, jossa painoa oli tullut kotiutumisesta jo huikeat 110 grammaa ja muutenkin kaikki oli hyvin. Ensimmäinen kauppareissu, jossa lähistön Prisma valloitettiin osuusomistajan elkein. Ja tietysti ensimäinen vaunulenkki. 
Onneksemme neiti viihtyy vaunuissa erinomaisesti ja viime päivinä arkirutiineihin on kuulunut kaksi vaunulenkkiä koko projektitiimin toimesta. Vaunuttelu on mukavaa sekä neidin, ihmisten ja koirien mielestä. 

Arkeemme on kaikkien ilojen lisäksi kuulunut aimo annos surua. Koira muorimme jouduttiin tiistaina saattelemaan viimeiselle matkalle välilevytyrän takia. Suru on suuri, mutta olemme samalla äärettömän kiitollisia kaikista niistä päivistä kun Sani elämäämme ilostutti.

Ps. Olemme yhdessä tuumin luopuneet myyrä-nimen käytöstä, se sopi hyvin projektinimeksi, mutta ei enää istu arkipäiväiseen käyttöön vauvan tultua tähän maailmaan.
 


Comments




Leave a Reply