Viime yönä se sitten tapahtui, insinööristä tuli isä. Vuorokausien tappelun jälkeen ponteva parku ja projektitiimin silmiä rupesi hikoiluttamaan.

Tarkempaa selostusta viime päivien tulee hieman myöhemmässä vaiheessa, mutta tärkein tieto on että hallituksen puheenjohtaja ja myyrä voivat hyvin. Insinööri ottaa nyt viski-hömpsyn ja hymyilee seinille.   
7/29/2013 09:30:05 pm

Onnittelut vielä tätäkin kautta!

Teillä päätettiin sitten syntyä meidän laskettuna päivänä :) Me yritimme kovasti tähdätä kuninkaallisen vauvan kanssa samalle päivälle, tai ne olivat ainakin alkutunnelmat 22.7 aamusta. Mutta homma venähti sitten seuraavan vuorokauden puolelle.

Meillä eivät karvaiset perheenjäsenet ole olleet kiinnostuneita "masualienin" tarvikkeista etukäteen. Lähinnä alkukantainen kippurahäntämme oli kovin ahkera makaamaan mahan vieressä kun aisti vauvan liikkeet. Ja nytkin nuuhkii vauvaa hillitysti (tosin samalla haluaisi kovasti hoivata ja "pestä" myös, mutta olemme ojentaneet sen verran, että pesut hoidetaan kylppärissä! (Myös pikkuneidin "töräyttelyn tuotokset" olisivat kovin mieluisia joten siksi pitää siirtyä britti-Amazoniin shoppailemaan kunnon vaipparoskis, jossa on kansi!).

Vaikka lisää päivitystä projektista on tulossa, niin "villi veikkaus" ihan vaan kuvan perusteella (ja kun katsoo tuota pientä naamaa), on että "myyrä" on ns. "hanallinen malli" :)

Reply
7/30/2013 05:23:21 am

Meidän pikku neiti halusi ilmeisesti jo kovasti tähän maailmaan ja syntyi tosiaan pari päivää ajoissa, tänään kun olisi ollut laskettu aika.

Perheen karvaperseitä raskauden alussa hieman arastutti mamman maha, mutta käytös muuttui pikkuhiljaa normaaliksi. Ja tuttuun tapaan kaikki tavarat jotka täyttää kolme kriteeriä, lattialla, auringossa ja mahdollistaa makailun, oli koiruuksien mielestä ihan niitä varten ostettu. Jännityksellä odotellaan millaisen vastaan oton prinsessa saapuessaan saa, luultavasti pesijöitä olisi kolme ylimääräistä ja vaipoissa niin ihana pyöriä...

Kovasti tässä odotellaan sankarittarien kotiutumista, josko sitten isänkin pää alkaisi toimia edes auttavasti. Lähi päivinä on ollut verbaalinen ulosanti sen verta tökkivää, jottei pidempää raapustusta tapahtumista ole uskaltanut kirjoittaa. Töissäkin huvitin esimiehiä suuresti isyysloma-lappua viedessä.

Reply



Leave a Reply.